I hate this part right here

Totuus. Mikä on totuus. Totuus on että välitän susta liikaa, edelleen, muuna kuin kaverina. En kestä nähdä sua jonkun kanssa. Oon niin onnellinen että oot mun kaveri, mutta se seikka tuo vielä enemmän sua mun mieleen. Kun oot niin rento, luulet et ei sun tartte varoa mun seurassa, kylhän mä kestän kun en oo kiinnostunut. Enhän mä oo, enhän? Tätähän mä toivoin, en taaskaan tienyt mitä menin tekemään, tätä mä halusin, tätä mä haluan edelleen, en halua menettää sitä vähäistä kontaktia joka mulla suhun on. Vaikka haluankin unohtaa sen ihastumisen.

Mua ahdistaa. Ihme ja kumma. Vittu naisella pitäis olla kaikki ok ja se parkuu jonkun helvetin jätkän takia. Se vetää elämän sekasin jätkän takia. Ihastuksen, turhan ala-asteihastukselta kuulostavan takia, ei uskaltanut tehdä mitään. Säälittävää, vittu miten tyhmä muija. Ei mulla ole mitään syytä itteeni rakastaa kun kerran oon tällänen. Luovuttaja, luuseri, nasu, en tee mitään loppuun saakka, jätän kaikki puolitiehen. Se sama saatanan tyhmä narttu ei osaa ees leikkiä onnellista, leikkiä et kaikki on ok, peittää huonoa oloaan. Se purkaa sen muihin, se pilaa toisten päivän. Se masentuu ja hakeutuu pois tilanteesta missä sen tarvitsisi nähdä toisten onnea, kyllä mä kestän sen ja oon hirveän onnellinen toisen puolesta että sillä on kaikki hyvin, mutta tän läheisyyden kaipuun kanssa tekee mieli vaan sulkea kaikki muu pois mielestä ja mennä omiin maailmoihin. 

Joku kehuu. Hyi. Miten se voi ajatella noin. Miksi se sanoo noin. Ei se saa sanoa, ahdistaa, ei kai se kuvittele muuta. Mä en halua et se ajattelee muuta, en mä voi olettaa tollasta. Se pitäis nähdä, lupasin, ahdistun näkemisestä. Entä jos se yrittää jotain, mitä mä teen. Mitä mä sanon. Jos se onkin normaalisti, niin mun ei tartte ahdistua, se voi olla mun tuttu, kaveri. Ennen mä olisin alunperinkin deletoinut kaiken, nyt annan ihmiselle mahdollisuuden tutustua, ei uuteen ihmiseen tutustuminen voi pahaa tehdä. Pitää uskaltaa yksinkin tutustua. Kyllä mä uskallan luottaa ihmisiin, ei ne kaikki satuta. Marttyyroin, taas. Ei mulla pitäis olla mitään ongelmia, kaikki ok.

Unet, joko kauheita painajaisia tai haavekuvia. Ei enään mitään normaalia, olisinpa näkemättä mitään, paljon parempi. Alitajunta muodostaa haavekuvia, sitten joskus tai kauhukuvia, kuitenkin näin käy. Nukkuminen on vaikeaa, se on yhtä helvettiä joka kerta, silti haluan nukkua, kun en jaksa muuta.

Petettyjä lupauksia, turhia toiveita, suuria odotuksia, itkettyjä öitä. Rikottu ihminen, rikottu luottamus, rikottu itsetunto, tuhottu mieli, pala sydäntä viemärissä. Kerro mikä mä olen, kerro mitä mä olin, kerro mitä mun pitäis olla.