Jos mä kuolen nuorena, kadun etten tehnyt kaikkea

Please, Let me in
Feel the pulse inside
Race the speed of the beat
Take à chance with me
A way towards something
No one knows what's to come

And I don't know the right tracks for this train
This is something I can't explain
Could you say something
And I don't know the right words I should say
I never felt anything this way
Can't you say something?
And break the goddamn silence

Why do you stay here in the pouring rain?
We didn't make it to the last train
And now it's up to you
It might be a tough call
We play the game to reach it all

Mitä elämäl teen

mut kaikki muuttu, sul rupes menee surkeesti
se veti maahan sut, etäännyit sun frendeistä
sä muutuit täysin, näin ettet ollu kunnossa
ku mutsi itki päivii, ja faija oli murtunu

nää on niit sanoi mitä ei kukaa meist käsitä
ei kukaa pysty tajuumaan miten ne valuu käsistä
miten nää päivät on harmaampii ku pitäisi
näist ei kukaa haluu puhuu, mutten pysty pitää sisäl
nää on niit sanoi mitä ei kukaa meist käsitä
ei kukaa pysty tajuumaan miten ne valuu käsistä

harmaata väriä löytyy varmaa jokasesta meistä
mut toivoo löytyy silti, eikä tarvi yksin seistä
ja jokasella on toivoo, vaik ei aina siltä tunnu
paineet murskaa meitä, ja taivas senku tummuu
vettä sataa, seka kyynelii vaa valuaa
murheit sattuu useesti ei heti pysty tajuumaa
miten kaikki pystyy kaatuumaan omilla jaloilla
vaik koitat pysyy vahvana, ni sydän alkaa hajoilla
me ollaa myöhässä, mut me parempaa uskotaa
puhu sun tunteist, älä pelkää kyl me kuunnellaa
kipu vaa kasvaa, ja lisääntyy sun arvetkin
meil oli lähtökohdat, mut ei tajuttu vaa tarpeeksi
ei ehkä arvostettu sitä mistä ollaa
mut ajan kanssa sitä ei voi olla kohtaamatta
tai katsomatta, katso sekä arvosta
puhu sun ongelmista ja muista silmiin katsoa

Eldis&KV - Ikuisesti

Ahdistus vaan kasvaa eikä olo helpota, ratkasua ei tunnu olevan, alkaa miettimään miten kiittämätön pikkusielunen ihminen oli viime kesänä, mä vaikka kärsisin edelleen kunhan sisko olis elos.

Now You're gone

"Niin kuin orvokit nää maahan juurtuneet
Kiinni sinussa mä kasvoin elämään
Olit voimani ja minkäs sille teet
Nyt mä juurrun tähän ikävään
Kaikki minussa kuin vaiti valittaa
Valos sammuttua eksyin hämärään
Ja kun sinua en nähdä enää saa
Niin mä juurrun tähän ikävään"

Haluaisin kertoa sulle niin paljon, kertoa asioita joita vain sä voit ymmärtää, vain sä voit tietää mikä siinä sanomisessa naurattaa, mikä on hullunkurista, minne mennään seuraavaksi, pelasta tilannetta soittamalla mulle... Mä en enään koskaan pysty puhumaan sulle, koskaan näkemään sua, koskaan sanomaan miten tärkeä sä oikeasti mulle olit.

"Kastan kukkaset ja sulle puhelen
Ja on aivan niin kuin jotain vastaisit
Tätä kenellekään kertoa voi en
Ymmärtää sen vain nuo pienet orvokit
Lintu lohdutusta laulaa jossakin
Minä tahtoisin niin sinut takaisin"

Tekisin mitä vain et sut takaisin saisin, oon sulle niin paljosta velkaa... sä pelastit mut, miks mä en pystyny pelastaa sua? Kuka nyt katsoo mun perään, tuntuu kuin olisin valehdellu sulle kun sanoin et sulla on kaikki aika maailmassa. Sä et voi olla poissa, sä et vaan voi.

Johanna Kurkela - Juurrun Tähän Ikävään

I hate this part right here

Totuus. Mikä on totuus. Totuus on että välitän susta liikaa, edelleen, muuna kuin kaverina. En kestä nähdä sua jonkun kanssa. Oon niin onnellinen että oot mun kaveri, mutta se seikka tuo vielä enemmän sua mun mieleen. Kun oot niin rento, luulet et ei sun tartte varoa mun seurassa, kylhän mä kestän kun en oo kiinnostunut. Enhän mä oo, enhän? Tätähän mä toivoin, en taaskaan tienyt mitä menin tekemään, tätä mä halusin, tätä mä haluan edelleen, en halua menettää sitä vähäistä kontaktia joka mulla suhun on. Vaikka haluankin unohtaa sen ihastumisen.

Mua ahdistaa. Ihme ja kumma. Vittu naisella pitäis olla kaikki ok ja se parkuu jonkun helvetin jätkän takia. Se vetää elämän sekasin jätkän takia. Ihastuksen, turhan ala-asteihastukselta kuulostavan takia, ei uskaltanut tehdä mitään. Säälittävää, vittu miten tyhmä muija. Ei mulla ole mitään syytä itteeni rakastaa kun kerran oon tällänen. Luovuttaja, luuseri, nasu, en tee mitään loppuun saakka, jätän kaikki puolitiehen. Se sama saatanan tyhmä narttu ei osaa ees leikkiä onnellista, leikkiä et kaikki on ok, peittää huonoa oloaan. Se purkaa sen muihin, se pilaa toisten päivän. Se masentuu ja hakeutuu pois tilanteesta missä sen tarvitsisi nähdä toisten onnea, kyllä mä kestän sen ja oon hirveän onnellinen toisen puolesta että sillä on kaikki hyvin, mutta tän läheisyyden kaipuun kanssa tekee mieli vaan sulkea kaikki muu pois mielestä ja mennä omiin maailmoihin. 

Joku kehuu. Hyi. Miten se voi ajatella noin. Miksi se sanoo noin. Ei se saa sanoa, ahdistaa, ei kai se kuvittele muuta. Mä en halua et se ajattelee muuta, en mä voi olettaa tollasta. Se pitäis nähdä, lupasin, ahdistun näkemisestä. Entä jos se yrittää jotain, mitä mä teen. Mitä mä sanon. Jos se onkin normaalisti, niin mun ei tartte ahdistua, se voi olla mun tuttu, kaveri. Ennen mä olisin alunperinkin deletoinut kaiken, nyt annan ihmiselle mahdollisuuden tutustua, ei uuteen ihmiseen tutustuminen voi pahaa tehdä. Pitää uskaltaa yksinkin tutustua. Kyllä mä uskallan luottaa ihmisiin, ei ne kaikki satuta. Marttyyroin, taas. Ei mulla pitäis olla mitään ongelmia, kaikki ok.

Unet, joko kauheita painajaisia tai haavekuvia. Ei enään mitään normaalia, olisinpa näkemättä mitään, paljon parempi. Alitajunta muodostaa haavekuvia, sitten joskus tai kauhukuvia, kuitenkin näin käy. Nukkuminen on vaikeaa, se on yhtä helvettiä joka kerta, silti haluan nukkua, kun en jaksa muuta.

Petettyjä lupauksia, turhia toiveita, suuria odotuksia, itkettyjä öitä. Rikottu ihminen, rikottu luottamus, rikottu itsetunto, tuhottu mieli, pala sydäntä viemärissä. Kerro mikä mä olen, kerro mitä mä olin, kerro mitä mun pitäis olla.