The first cut is always the deepest

Kukaan ei mua tuu huolimaan, oon yksin pimeässä, luulin et nyt vihdoinkin olis hauskaa - voin unohtaa, mut ei heti kun en olekkaan oletuksien mukanen niin oon yksin. Kiva kiitti hei en oo todellakaan jees - mä oon turta sisältä.

Ei niit muita kiinnosta, niil on onni josta pitää kii, jos kertoo mikä on niin vastaus on et kyl sullekkin joku joskus löytyy.

Mua käytetään hyväks, itsestäänselvyys, leikkikalu kaikille, sellanen sätkynukke minkä voi heivata ku huvittaa ja aina se palaa takas yhtä kuuliaisena ja nöyränä.

Pidetään pilkkana - kyl se ton kestää

Pidetään lähellä - kyl se vahingon ymmärtää

Rikotaan palasiksi - kyl se on jo tottunu, yks kerta tuhansist

Viedään kaikki mitä siitä lähtee - ei se tarvitse sitä kuitenkaan

Ei sitä kukaan voi ymmärtää, ellei sitä tuskaa nää. Ei kukaan voi sitä käsittää ellei halua ymmärtää, helppo pistää silmät kii ja kävellä ohi. Ehkä se joskus viel sielt nousee, ehkä se joskus tuntee, ehkä se helvetin kliseinen lause jota toistan huvikseni toteutuu, ehkä, annetaan sen toivoa vielä hetki turhaa, jos se sen hetken pysyis pinnalla. Että vois täyttää sen pään kaikella tärkeellä, kaikella niin helvetin tärkeellä.

Kun pohja lähtee niin se rysähtää tämän massan alla, jossain siellä ihran keskellä on se haavottuva pikku tyttö joka pelkää että kaikki satuttaa. Tähän mennessä aina loppujen lopuksi kaikki on satuttaneet, ei kannata uhrautua, ei kannata kertoa.

Kun ois jotain mistä pitää kii ettei tippuis, kuin ois jotain mikä auttais ettei sattuis, jos voisinkin tuntee muuta. Ne valot mua huutaa, tuuli humisee, vesi kimmaltaa, kaikki kutsuu, jos se auttais, jos se helpottais, kun ei oo mitään mistä pitää kii niin miks etsiä sellasta. Miks etsiä sellasta joka välittäis, kuka rakastais sellasena kun ite on, jos vihdoinkin antais periksi.

Ensimmäinen haava on aina syvin sanotaan, ne valot huutaa.

"I bruise easily so be gentle when you handle me"
"Anyone who can touch you can hurt you or heal you"

Hetkest tarttuu kiinni eikä haluu enää päästää irti

Luulin et yli pääsin, mä selvisin, kunnes joku täyttää aukon hetkeksi, otan hetkest kiinni

Hetki menee, niin niiden on tapana, en haluu päästää irti siit tunteesta et joku haluaa, joku on lähellä se hetken... kynsin hampain pitää kii, se kaivertaa hetki hetkelt sisintä

Se ei oo ihmisest kiinni, joo mukava mikäs siinä, olis kiva paremmin tutustuu, mut hitaasti vaan... se oli vaan kipinä, kipinä syöksylaskulle

Mut nyt haluu sen tunteen pois, sen tunteen et on tarpeeton, turha, kukaan ei välitä, kenellekkään ei kelpaa, epätäydellinen, surkea, vaan toisten taakkana, se että jos täält lähtis niin kukaan ei kaipais...  itteään täytyy rakastaa, jos ei niin miten kukaan muukaan sillon voi, ei mussa ole mitään rakastamisen arvosta

Koskaan ei oo mieles käynyt et kun voimat ei riitä niin päästäis irti, päästäis vaan irti, nyt kuuma tai kylmä ei tunnu miltään, maailma kiitää ohi kuvina, kaikki on samaa tasapaksua, olis hienoa tuntea, jos mä tuntisin sen kivun... sen hetkellisen kivun ja sit kaikki olis ohi... mä tuntisin jotain, tuntisin olevani jotain

Se tunne kun maa menee vaan jalkojen alla, tuijottaa eteenpäin, näkee valot, niin näkee valot... ei tunne kuinka käsiä paleltaa, ei tunne kun sydän rutistuu, kuinka kyyneleet valuu pitkin poskia, kuinka pää jyskyttää

Kun sohvan pohjalle vaipuu käy mielessä vaan et jos sais sen hetken tunteen takasin, kuin addiktio, tai sitten päästää lopullisesti irti - irti kaikesta

Maailma on turha, mun elämä on turha, mä olen turha